EI OLE AIVAN SAMA
KUKA ASIOISTASI PÄÄTTÄÄ

REMONTOIDAAN VANTAA
KUNTOON

Päätöksentekijältä tarvitaan älliä nähdä metsä puilta

JAN EDELMANN

Kaupunginvaltuutettu

Olen mukana politiikassa, koska pelkkä sivusta seuraaminen tuottaa tuskaa. Haluan, että politiikassa tehdään järkeviä päätöksiä ja virkamiehet toimivat päätösten mukaisesti. Eivät oman päänsä mukaan.

343

Äänesti minua viime kunnallisvaaleissa ja samalla muutosta Vantaalle

1977

Synnyin

1155

Ääntä

Eduskuntavaalessa v. 2015

2

Lapsen ylpeä isä

1

Selkeä tavoite

Muutos nykytilaan

ELINA LEPOMÄKI

kansanedustaja

Jan on vankkumaton kansalaisyhteiskunnan kannattaja, joka haluaa tuoda tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä kaupungin päätöksentekoon. Tunnen Janin ihmisenä. Osaavampaa, ratkaisuhakuisempaa ja kauasnäköisempää päättäjää on vaikea kuvitella.

ASIAT JOITA ERITYISESTI AJAN

Näitä asioita haluan kehittää

Kokonais­taloudellinen
ajattelu kunniaan

Kunnan kaikki toiminnot vaikuttavat toisiinsa. Osaoptimointi on hölmöläisten peiton jatkamista.


Sooloilulle stoppi

Vantaan tavaksi on muodostunut, että yksittäiset virkamiehet ja poliitikot tekevät kuten parhaaksi näkevät. 


Koulutus

Hyvin hoidetut koulut ja erikoisopetus ovat vetovoimatekijöitä uusien perheiden Vantaalle saamiseksi.


UUSIMMAT BLOGAUKSET

Kommentoi, debatoi, vaikuta!

Sipilän hallituksen viisi suurinta virhettä

Julkaistu Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissa 7.3.2018 07:55  Jan Edelmann  Kansanedustaja Elina Lepomäki (kok) toimi äärimmäisen rohkeasti astuessaan...


Vantaata tulee johtaa kuin yritystä

Vantaan kaupungin tulee uuden valtuuston myötä aloittaa sisäinen remontti. Sen tulee ensimmäisenä kaupunkina toteuttaa kokonaisvaltainen uudistus,...

Vantaan kaupunki toivottaa asukkaansa tervetulleiksi parkkisakoilla

Kuntavaalien aikaan saan monentyyppisiä viestejä vantaalaisilta ja yksi niistä oli Pysäköinninvalvontaan liittyvä. Mies oli käymässä uudessa...

VALLANVAIHTO

Haluan, että Vantaalla tehdään järkeviä päätöksiä ja virkamiehet toimivat tehtyjen päätösten mukaisesti. Eivät oman päänsä mukaan. Olen kyllästynyt...

Vaalivideot

Kokonaistaloudellinen tarkastelumalli käyttöön

Työn verotusta tulee laskea ja työn vastaanoton kannustavuutta lisätä

Työtoverini Sami (joka tekee neljää työtä ja hänellä ei koskaan ole rahaa (omien sanojensa mukaan)) oli sitä mieltä, että voisin puhua jostain...

Sisäilmaongelmat ovat paljastaneet Vantaan kaupungin johtamisessa vakavia ongelmia

Vantaalaisten koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmat ovat jatkuneet vuosia ilman, että asiaan oltaisiin kaupunginjohdossa suhtauduttu riittävällä...

Lähetä minulle viesti

Mitä ikinä asiasi koskee, lähetä minulle viesti ja Vastaan niin pian kuin mahdollista!

FaLang translation system by Faboba